UPM vuosikertomus 2015

lyhyesti

STRATEGia

liiketoiminnot

Sidosryhmät

hallinnointi

tilinpäätös

Jätteen uudelleenkäyttö on kiertotaloutta

Shottonissa lisätään uusiu­ tuvan energian tuotantoa ”Ennen paperikoneen sulkemista kaikki sähköntuotannon sivutuotteena syntyvä matalapainehöyry hyödynnettiin lämpö- nä UPM:n paperitehtaalla. Emme ole enää voineet hyödyntää höyryä, joten tällä hetkellä se viilennetään ja vapaute- taan ilmaan. Tuleva lauhdeturbiinivoima- lamme pystyy hyödyntämään höyryn sähköntuotannossa”, tehtaanjohtaja David Ingham Shottonista Isosta-Britan­ niasta kertoo. Uusi lauhdeturbiinivoimala tuottaa yli­ jäämähöyrystä noin 4,8 MW uusiutuvaa energiaa. Voimalan ansiosta biomassa- pohjaisen energiantuotannon osuus kasvaa 70 %:iin, kun se tällä hetkellä on 56 %. Lauhdeturbiini pienentää Shottonin tehtaan hiilijalanjälkeä noin 27 % ja parantaa energiatehokkuutta. Uuden voi- malan sähköntuotanto alkaa viimeistään vuoden 2017 alkupuolella. ”Uuden lauhdeturbiinin lisäksi pyrimme parantamaan paperitehtaan nykyisten toimintojen energiatehokkuutta. Olemme jättäneet käyttöön vain energiatehok- kaimmat koneet, kehitämme voimalaitos- kattilamme käytettävyyttä ja parannam- me poltettavan jätebiomassan laatua”, Ingham sanoo.

Kiinteän jätteen määrän vähentäminen ja uudel- leenkäytön lisääminen ovat tärkeitä tavoitteita kaikilla UPM:n tehtailla. Meille eilisen jäte on huomisen arvokasta raaka-ainetta. Yhtiö käyttää lähes kaiken tuotantoprosessissa syntyvän orgaanisen jätteen, kuten kuoret ja hak- kuutähteet sekä siistauksen ja vesien puhdistami- sen kuitupitoiset kiintoaineet tehtaiden energian- tuotantoon. Nykyään yli 90 %UPM:n tuotanto­ jätteestä kerätään talteen ja kierrätetään. Suurin osa UPM:n tuottamasta kiinteästä jätteestä on tuhkaa, jota syntyy bioenergian tuo- tannossa. Huomattava osa tuhkasta käytetään uudelleen esimerkiksi täyteaineena tienraken­ nuksessa tai maanrakennusaineena. UPMon kehittänyt innovatiivisia tapoja vähen- tää jätteen tai tähteenmäärää ja käyttää jätettä uudelleen uusien tuotteiden valmistuksessa. Hyviä esimerkkejä kiertotaloudesta ovat • UPM on maailman suurin keräyspaperin käyttäjä graafisten papereiden tuotannossa. Vuonna 2015 tuotantoon käytettiin 3,1 miljoo- naa tonnia keräyspaperia. • UPM:n paperintuotannossa käytetystä kui- dusta kolmasosa on keräyskuitua. • UPM:n uusiutuva diesel, UPMBioVerno, valmistetaan selluntuotannon tähteenä synty- västä raakamäntyöljystä. • Useimmilla Keski-Euroopan paperitehtailla ei synny enää lainkaan kiinteää kaatopaikkajä- tettä. Vuoden 2015 aikana UPM keskittyi erityisesti tuo- tannon sivuvirtojen tehokkaampaan hyödyntämi- seen ja uudelleenkäyttöön. UPM:n jätettä koskeva tavoite uusittiin. Edis- tyminen vanhassa tavoitteessa eli kiinteän kaato- paikkajätteen määrän vähentämisessä 40 % vuo- teen 2020 mennessä eteni tavoitteiden mukai- sesti. Uutena tavoitteena on kiinteän kaatopaikka- jätteen nollataso vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastotyötä ja energiatehokkuutta

samanaikaisesti lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksissa (CHP). Joilla- kin tehtailla kaiken energian tai osan siitä tuottavat ulkopuoliset voimalaitos- yhtiöt. Säästä riippuvaisten energiantuotan- tomuotojen lisääntyessä säätövoiman tarve energiajärjestelmässä kasvaa. UPM investoi vesivoimaan, joka on tehokkain ja kestävin tapa tuottaa säätö- voimaa. UPMpyrkii jatkuvasti parantamaan kaikkien toimintojensa energiatehok- kuutta. 20 viime vuoden aikana tuotan- non energiatehokkuus on parantunut merkittävästi energia-auditointien, innovaatioiden ja sisäisten kampanjoi- den avulla. Sähkönkulutus paperitonnia kohti on laskenut 17 % kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2015 käyttöön otetuilla energiansäästöinvestoinneilla UPM säästi energiakustannuksissa 1,2 miljoonaa euroa. Hiilidioksidipäästöjä vältettiin 8 100 tonnia ja energian kulu- tus väheni 32 000MWh. Vuositasolla hankkeiden säästöt ovat 1,7 miljoonaa euroa, 13 000 tonnia ja 51 000MWh. Vuonna 2015 UPM listattiin seitse- männen kerran peräkkäin CDP:n Nordic Disclosure Leadership –indeksiin (CDLI) tuloksella A-99. UPMuusi ilmastoa koskevat tavoit- teensa. Kehitys aiemman tavoitteen, fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähen- tämisestä 15 % vuoteen 2020, saavutta- miseksi ei edennyt odotusten mukaisesti vuonna 2015. Uusi tavoite on vähentää omien tuotantolaitosten ja ostosähkön tuotannon fossiilisia CO 2 -päästöjä 30 % ja happamoittavia savukaasuja 20 % vuoteen 2030 mennessä.

UPM:n Biofore-strategia vastaa ilmaston- muutoksen asettamaan haasteeseen monin tavoin: Kestävä metsätalous • varmistamme, että tärkein raaka-aineemme puu kasvaa metsissä, jotka ovat kestävästi hoidettuja ja toimivat hiilinieluina • edistämme monimuotoisia ekosysteemejä, jotka ovat vähemmän alttiita ilmastomuu- toksen vaikutuksille Vastuullinen tuotanto • edistämme resurssitehokkuutta tekemällä enemmän vähemmällä • käytämme tuotannossamme parhaita saata- villa olevia teknologiota (BAT) • lisäämme jatkuvasti uusiutuvan ja vähäpääs- töisen energian osuutta toiminnassamme Uusiutuvat ja kierrätettävät tuotteet • korvaamme uusiutumattomia materiaaleja uusiutuvilla ja tuotteemme ovat hiilinieluja • innovoimme uusia liiketoimintoja ja tuot- teita tulevaisuuden tarpeisiin UPM:n energiatuotanto pohjautuu monipuolisiin energialähteisiin UPM on merkittävä energiantuottaja. Yhtiö suosii uusiutuvien ja muiden hiilineutraalien energianlähteiden sekä maakaasun käyttöä. UPM:n käyttämistä polttoaineista 67 % on biomassapohjaisia polttoaineita. UPM on Euroopan toiseksi suurin biomassapohjaisen sähkön tuottaja. Vuonna 2015 UPM jatkoi metsäenergian hyödyntämisen kehittämistä yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Sähköä ja lämpöä käyttävät paperi- ja sellu- tehtaat muodostavat merkittävimmän osan UPM:n kokonaisenergiankulutuksesta. Suurin osa energiasta kuluu mekaanisen massan val- mistukseen, pumppaamiseen ja paperin kuivaa- miseen. Kaikilla sellutehtailla ja lähes kaikilla paperitehtailla höyryä ja sähköä tuotetaan

SÄHKÖNTUOTANTOKAPASITEETTI OMISTA VOIMALAITOKSISTA JA OSAKKUUDET

Nimelliskapa­ siteetti MW

708 581 191

Vesivoima Ydinvoima

Kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu tasolla, joka ei uhkaa ihmiskuntaa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii merkittäviä päästövä- hennyksiä maailmanlaajuisesti. Lisäksi on tarpeen edistää keinoja, joilla sopeudutaan ja varaudutaan ilmastonmuutokseen. UPM oli mukana valmistelemassa teollisuuden kan- nanottoja Pariisin ilmastokokoukseen.

Lue lisää: www.upm.fi/vastuullisuus, www.upmbiofore.fi

Lauhdevoima

UPM Energy yhteensä

1 480

Tehtaiden lämmön ja sähkön yhteistuotanto

1 473

49

Tehtaiden vesivoima

Tehtaiden sähköntuotanto yhteensä

1 522 3 002

UPM yhteensä

SÄHKÖNTUOTANTO OMISTA VOIMALAITOKSISTA JA OSAKKUUDET

TWh

2015 2014

Tehdas CHP Vesivoima Ydinvoima Lauhdevoima

5,9 3,9 4,7 0,4

5,6 3,2 4,8 0,8

UPM:n happamoittavat savukaasut 1 000 t

5 UPM:n fossiiliset hiilidioksidipäästöt milj. t CO 2 /v milj. t 15

UPM:n kaatopaikkajätteen kokonaismäärä 1 000 t

milj. t

20

20

Yhteensä

14,9 14,4

16

16

12

4

250

12

12

9

3

200

LÄMMÖNTUOTANNON POLTTOAINEET TWh 2015 2014 Mustalipeä 17,6 18,5 Kuori ja muu biomassa 8,5 8,5 Hiertämöiden lämmön talteenotto 1,4 1,3 Uusiutuvat polttoaineet yhteensä 27,5 28,3 Turve 1,1 1,2 Ostolämpö 0,7 0,5 Maakaasu 8,3 8,0 Öljy 0,6 0,7 Hiili 3,0 3,6 Yhteensä 41,2 42,2

8

8

6

2

150

4

4

3

1

100

0

0

0

0

50

15 14 13 12 11 10 09 08 07 06

15 14 13 12 11 10 09 08 07 06

0

■ Päästöt yhteensä Paperin tuotanto Sellun tuotanto

■ NOx yhteensä ■ SO 2 yhteensä Paperin tuotanto Sellun tuotanto

15 14 13 12 11 10 09 08 07 06

Kiinteän kaatopaikkajätteen kokonaismäärä on vähentynyt yli 50 % kymmenen viime vuoden aikana. Vuodesta 2012 vuoteen 2013 määrä kuitenkin kasvoi merkittävästi. Tämä johtui tuhkan aiempien hyötykäyttö- mahdollisuuksien loppumisesta eräällä paperitehtaalla. Vuodesta 2014 alkaen uusia hyötykäyttötapoja on otettu käyttöön, myös uusia hyödyntämisvaihtoehtoja selvitetään edelleen.

UPM:n käyttämistä polttoaineista 67 % on biomassapohjaisia polttoaineita.

Vuonna 2015 päästöjen vähentyminen johtui pääasiassa UPM Changshun paperi­ tehtaan savukaasupesuri-investoinnista. Päästöjen kokonaismäärän kasvu johtuu yrityskaupoista (vuosina 2010 ja 2011).

sisältö

59

60

UPM Vuosikertomus 2015

UPM Vuosikertomus 2015

Made with