1/2015
|
03
Tiesitkö, että fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyy yli
20miljardin tonnin hiilidioksidipäästöt vuodessa? Ja että yli
kahdeksanmiljoonaa tonnia muovijätettä päätyy maailman
meriin joka vuosi? Ja että joka ikinenmaailmassa koskaan
valmistettu öljypohjainenmuovipala on yhä olemassa?
Tuosta voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: tarvitsemme
kestävän kehityksenmukaisia, vastuullisia vaihtoehtoja
uusiutumattomille fossiilisille materiaaleille ja polttoaineille.
Me UPM:ssä uskomme resurssitehokkaaseen ja kestävään
tulevaisuuteen. Biofore-strategiamme kulmakivi on
kierrätettävän ja uusiutuvan biomassan hyödyntäminen
innovatiivisesti ja tehokkaasti. Puupohjaisten raaka-ainei
demme materiaalitehokkuuden ja elinkaarenmaksimointi
on liiketoimintojemme yksi keskeisistä tavoitteista. Oli sitten
kyse sellusta, paperista, vanerista, tarramateriaaleista tai
innovatiivisista biomateriaaleista. Kaiken tavoitteena on
tehdä enemmän vähemmällä.
Tässä Biofore-lehdessä erityisen huomion saa
investointimme maailman ensimmäiseen puupohjaista
dieseliä valmistavaan biojalostamoon. Lappeenrannan
biojalostamomme on erinomainen esimerkki raaka-
aineiden tehokkaasta hyödyntämisestä. Innovatiivinen
UPMBioVerno valmistetaan sellun tuotannon tähteenä
saatavasta raakamäntyöljystä.
UPMon uudenmetsäteollisuuden edelläkävijä sekä
bio- ja metsäteollisuuden yhdistäjä. Tämän lehden jutut
kertovat miten Biofore-innovaatiomme edistävät oman
teollisuudenalamme kestävää ja vastuullista kehitystä.
Toivon, että viihdyt Biofore-lehden parissa.
Elisa Nilsson
UPM:n viestintä- ja brändijohtaja
Biofore-innovaatiot
ovat kestävän kehityksen
polttoainetta
BIOFORE ON
UPM:N GLOBAALI
SIDOSRYHMÄLEHTI
UPM
– The Biofore
Company
UPM yhdistää bio- ja metsä-
teollisuutta. Rakennamme
kestävää tulevaisuutta kuudella
liiketoiminta-alueella.
Vuonna 2014 UPM:n liike-
vaihto oli 9,9 miljardia euroa.
UPM:llä on tuotantolaitoksia
13 maassa ja maailman-
laajuinen myyntiverkosto.
UPM:n palveluksessa on
noin 20 000 työntekijää.
UPM:n osakkeet on noteerattu
NASDAQ OMX Helsingin
pörssissä. Yhtiöllä oli vuoden
2014 lopussa noin 90 000
osakkeenomistajaa.
TILAA
LEHDISTÖTIEDOTTEEMME
www.upm.fi/media@UPM News,
www.twitter.com/UPM News
company/
UPM-Kymmene
YOUTUBE
www.youtube.com/upmdotcom
UPMGlobal