34
|
BIOFORE
Hyvä esimerkki uudesta asia-
kaslähtöisestä innovaatiosta on
UPMValor aikakauslehtipaperi,
jolle tämäkin lehti on painettu.
Vallankumouksellinen ja korkealaa-
tuinen paperi on 15 % kevyempää kuin
muut vastaavat paperilaadut ja täyttää
asiakkaiden toiveen saada laadukasta
paperia entistä halvemmalla.
- Tutkimme paperien ominai-
suuksia tarkemmin ja oivalsimme,
että laatuun vaikuttavat eniten
paperin ulkonäkö ja tuntu, ei sen
paino. Painava lehti päästää toki
miellyttävän tömähdyksen, kun
sen pudottaa pöydälle, mutta
ylimääräinen paino kuluttaa turhaan
raaka-aineita. Tämä on erin-
omainen esimerkki siitä, miten
ekosuunnittelu auttaa paperia
säilyttämään kilpailukykynsä,
Varvemaa sanoo.
Isoja ideoita
Muut uudet paperilajit,
kuten UPM Impresse ja
UPMReCat, ovat myös
luovan ajattelun tulosta.
- Aloimme miettiä, miksi
ei olisi mahdollista
tehdä kaunista korkea-
bulkkista, päällystämä-
töntä paperia HSWO- ja
syväpainatukseen tai
valmistaa keräyskui-
dusta erittäin vaaleaa
aikakauslehtipaperia.
Se, ettei jotakin ole tehty
aikaisemmin, ei tarkoita,
etteikö sitä voisi tehdä
tulevaisuudessa.
UPMon jo useiden
vuosien ajan toteuttanut Bousiosin
ajatusta sivuvirtojen hyödyntämisestä
ja kiertotaloudesta. - Hyvä esimerkki
tästä on Keski-Euroopan tehtai-
demme Cinerit-liiketoiminta, jossa
siistauslietteen poltossa syntyvää
tuhkaa hyödynnetäänmaanparannus-
aineena, Varvemaa kertoo.
- Kyse on ajattelutavanmuutok-
sesta. Emme kehitä mahdolli-
simman halpoja tapoja päästä eroon
jätteistä, vaan optimoimme proses-
Monet Bousiosin ennustuk-
sista ovat jo muuttumassa todel-
lisuudeksi UPM:llä. Vaikka UPM:n
juuret ovat yhä
tiukasti paperiteol-
lisuudessa, se valtaa
jatkuvasti alaa biota-
louden edelläkävijänä
kehittämällä biopolt-
toaineita, biokompo
siittimateriaaleja ja
muita suuren lisä-
arvon sovelluksia
perinteisten tuottei-
densa tueksi.
Uusi ajattelumalli
Bousiosin tavoin
UPM:n paperin
kehitysyksikön port-
foliojohtaja
Janne
Varvemaa
uskoo
perinteisten käsi-
tysten haastamiseen.
Hän johtaa Lappeenrannassa sadan
hengen tutkimustiimiä ja tekee läheistä
yhteistyötä Augsburgin ja Changsun
tehtaiden työntekijöiden kanssa luodak-
seen asiakaslähtöisiä, kestävään kehityk-
seen perustuvia innovaatioita.
- Meidän on kuunneltava nöyrästi
asiakkaidemme tarpeita ja samaan
aikaan uskallettava ehdottaa heille
ympäristöystävällisempiä ratkaisuja,
joiden uskomme hyödyttävän heitä,
Vavemaa sanoo.
Jonna Kuusisto