22
|
BIOFORE
Investointi luo
hyvinvointia
TEKSTI
PIRKKO KOIVU
KUVAT
UPM
UPM tekee Kymin tehtaalle yhteensä 160miljoonan euron
investoinnin. Investointiin kuuluvat uusi kuorimo ja
sellun kuivauskone sekä havukuitulinjanmodernisointi.
Rakennustyöt ovat jo alkaneet, ja ne valmistuvat syksyllä
2015.
Kun uudet investoinnit ovat täydessä käytössä, tehtaan
tuotanto kasvaa nykyisestä 530 000 tonnista 700 000
tonniin havu- ja koivusellua vuodessa.
Kouvolan kaupunginjohtaja
Lauri Lamminmäki
ja
Kymin tehtaan johtaja
Markku Laaksonen
kertovat,
miten investointi hyödyttää koko yhteiskuntaa.
Tärkeä tulojen lähde
Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa, Kaakkois-Suomessa.
Tehdas työllistää alihankkijoineen nykyisin suoraan noin
750 henkilöä. Kerrannaisvaikutukset ulottuvat kuitenkin
laajemmalle – esimerkiksi kuljetuksiin, metsätalouteen,
sähkö- ja vesihuoltoon, kauppaan ja palveluihin.
– Jokainen teollinen työpaikka poikii kaksi työpaikkaa
lisää alihankintaan ja palveluihin, arvioi Lamminmäki.
Kouvolan kaupungin tekemän laskelmanmukaan
tehdas työllistää suoran työvoiman lisäksi välillisesti noin
1 500 henkilöä.
Verorahoilla hyvinvointia
Kymin tehdas on paikalliselle taloudelle tärkeä: se
kasvattaa verotuloja ja kulutuskysyntää. UPM:n henkilöstö
maksaa Kouvolalle kunnallisveroa vuosittain yhteensä
6,5 miljoonaa euroa. Lisäksi tehdas maksaa yhteisöveroa
sekä kiinteistöveroa noin 5 miljoonaa euroa vuodessa.
Kunmyös välillisesti työllistyvien henkilöidenmaksamat
verot otetaanmukaan, Kymin tehtaan tuottamat verotulot
Kouvolalle ovat olleet yhteensä 19–21 miljoonaa euroa
vuodessa.
– Veroilla rahoitetaan yhteisiä hyvinvointipalveluja.
Lisäksi työntekijät ostavat paikkakunnalta tavaraa ja
palveluita ja lisäävät näin kaupungin elinvoimaa, Lauri
Lamminmäki sanoo.
UPM:n suoraan ja välillisesti työllistämät henkilöt tuot-
tavat ostoksillaan kaupungin arvionmukaan paikallistalou-
teen noin 41–46 miljoonaa euroa.
Uskoa tulevaisuuteen
Kouvolassa sijaitsevan Kymin integraattialueen toimintaan
sekä UPM:n vesivoimalaitoksiin on 2000-luvulla inves-
toitu yhteensä 900miljoonaa euroa. Lamminmäki on tyyty-
väinen UPM:n tekemiin investointeihin.
– Uudet investoinnit tuovat aluetalouteen uusia työpaik-
koja, mutta ennen kaikkea ne luovat uskoa tulevaisuuteen
ja uusiin tuoteinnovaatioihin, Lamminmäki sanoo, ja muis-
> Tuotanto
• Vuosittainen sellutuotanto +170 000 tonnia
• Vahvempi asema maailman sellumarkkinoilla
• Joustavampaa sellu- ja paperintuotantoa
• Tehokkaampaa logistiikkaa ja työnjakoa
• Lisää energiatehokkuutta
• Yksi Euroopan moderneimmista sellutehtaista