UPM investoi 160 miljoonaa euroa Kymin
sellutehtaaseen. Hankkeeseen sisältyy
uusi sellun kuivauskone, havukuitulinjan
modernisointi, uusi kuorimo sekä
Kymin integraatin energiatasapainon
parantaminen.
Investoinnin myötä sellutehtaan
tuotantokapasiteetti kasvaa 170 000
tonnilla, mikä vahvistaa UPM:n asemaa
kansainvälisillä sellumarkkinoilla.
Investoinnilla on merkittävät alueelliset,
maakunnalliset ja valtakunnalliset
kerrannaisvaikutukset. Puunkäyttö lisääntyy
lähes miljoonalla kuutiometrillä, mitä
varten tarvitaan 25 uutta puunkorjuuketjua.
Metsänomistajien kantorahatulot kasvavat
yli 30 miljoonalla eurolla.
Rakennusvaiheessa investointi lisää työtä,
toimeentuloa ja ostovoimaa alueella.
Parhaillaan projektityöt työllistävät noin
300 henkilöä. Paikallisia urakoitsijoita
projektissa on noin 20.
Investointi lisää muun muassa
kemianteollisuuden tilauksia sekä luo työtä
kuljetusalalle tuote- ja raaka-aineiden
kuljetuksiin. Metsäteollisuus työllistää
nykyisellään Kaakkois-Suomessa 6300
henkilöä.
PANOSTAMINEN
KANNATTAA
Haasteena on tosin, että lähes kolmannes talousmetsien pinta-alasta
on jäänyt hoitamatta tai hakkaamatta viimeisen 30 vuoden aikana.
Tarjonnan lisääminen edellyttää määrätietoista työtä myös valtiolta.
- Tällä hetkellä passiivisia metsänomistajia ei kannusteta riittävästi
käymään puukauppaa ja hoitamaanmetsiään, pohtii Sundman.
Avarampaa ajattelua
- Myös metsätilojen pirstoutuminen on pysäytettävä ja tilojen koko on
saatava kasvuun, Sundman linjaa.
Metsätilakoon supistuminen vähentää omistajien kiinnostusta
metsänhoitoon. Tilakokoa kasvattavina keinoina voisivat olla esimerkiksi
sukupolvenvaihdoksiin liittyvät verohuojennukset sekä määräaikainen
myyntivoiton verovapaus pienille metsätiloille, jotka liitetään osaksi
toista tilaa.
Myös uudet metsänomistusmuodot, kuten UPM:n tarjoamat yhteis-
metsät varmistavat tehokkaanmetsätalouden toteutumista ja edistävät
puun tarjontaa.
Toimiva puuhuolto edellyttää, että myös puun kuljettamiseen tarvit-
tava infrastruktuuri on kunnossa. Korjaustarpeessa olevan päällystetyn
tiestönmäärä kolminkertaistuu 10 vuodessa, ja perusväylien rahoitusvaje
kasvaa vuosittain noin 250miljoonaa euroa.
Uusiutuva tulevaisuus
- Metsäteollisuudella onmerkittävä työllistävä vaikutus, ja toimiala
on tärkeä vientitulojen kannalta. Jos Suomi haluaa säilyttää asemansa
merkittävänä puunjalostusmaana, meidän on turvattava puun saanti
niin nykyisille laitoksille kuin tuleville investoinneillekin. Talouskasvun
vauhdittamiseksi on varmistettava, että myös pienemmillä laitoksilla on
mahdollisuus jatkaa toimintaansa.
Aktiivinenmetsänhoito onmyös parasta ilmastopolitiikkaa. Uusien
selluinvestointienmyötä uusiutuvan energian tuotanto Suomessa kasvaa
arviolta noin kolmella prosenttiyksiköllä.
- Sellutehtaat tuottavat paljon uusiutuvaa energiaa. Siksi on keskeistä
parantaa jalostavien tehtaiden toimintaedellytyksiä ja samalla luoda
mahdollisuuksia uusille investoinneille, hän toteaa.
1/2015
|
43