48
|
BIOFORE
V
astuullisen sijoitta-
misen asiantuntija
Antti
Savilaakso
kertoo,
että Nordean hiljattain
lanseeraamaan Nordic Stars -rahas-
toon kuuluu pohjoismaisia yrityksiä
talouden eri sektoreilta.
- Meillä on käytössä tietty tutki-
musmetodologia, jonka avulla
teemme jokaiselle mahdolliselle sijoi-
tuskohteelle yritysvastuuanalyysin.
Arvioinnin lähtökohtana ovat
kestävän kehityksen trendit eli se,
kuinka yritykset suhtautuvat ja
vaikuttavat toiminnallaan esimerkiksi
ilmastonmuutokseen tai luonnonva-
rojen ja veden käyttämiseen.
UPM:n Biofore-strategia sopii
hyvin tähän viitekehykseen.
Energiantuotannossa UPMkäyttää
luotettavia, vähäpäästöisiä ja kustan-
nuskilpailukykyisiä energianlähteitä.
UPM:n tuotteet perustuvat kestä-
vistä lähteistä hankittuihin uusiu-
tuviin raaka-aineisiin. Tuotteista
valtaosa on kierrätettäviä, ja UPM
kierrättää monet niistä myös itse
muunmuassa paperiksi, biokomposii-
teiksi ja energiaksi.
- Lisäksi arvioimme yrityksen
suhdetta tärkeimpiin sidosryhmi-
insä, kuten henkilöstöön, alihank-
kijoihin, asiakkaisiin ja sijoittajiin.
Tarkastelemme myös sitä, kuinka
TEKSTI
VESA PUOSKARI
KUVA
UPM, HAASTATELTAVA
Oikein toimimalla kohti
UPM on valittu Nordean vastuullisen
sijoittamisen Nordic Stars -rahastoon,
joka arvioi yrityksiä niin yritysvastuun
kuin taloudellisen tuloksen perusteella.
Antti Savilaakso