16
|
BIOFORE
markkinatilanteessa. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä kove-
nevassa kilpailussa.
– Onmentävä lähemmäs strategisia asiakkaita ja
sitoutettava heidät firman toimintaan tarjoamalla
muita parempaa palvelua ja yhteistyön kehittämistä.
Jakelukanavienmerkitys korostuu hienopaperiliiketoimin-
nassa entisestään, Malassu sanoo.
UPMon Kiinan johtavia toimistopaperivalmistajia.
Päällystetyissä hienopapereissa yhtiön painopiste on
korkealaatuisissa ja kevyemmissä paperilaaduissa, joita
painotalot käyttävät aikakauslehdissä, luetteloissa ja
mainoslehtisissä. Muunmuassa kiinankielinen Elle paine-
taan UPM:n hienopaperille.
UPM investoi parhaillaan tarramateriaalien tuotantoon
Kiinassa.
– Valmistuttuaan Changshun tehtaan uusi tuotanto-
linja mahdollistaa paitsi nopeammat toimitukset aasialai-
sille asiakkaille, myös paikallistenmarkkinoiden tarpeisiin
pohjautuvan tuotekehityksen.
Ympäristön huomioon ottavien ja sertifioitujen tuot-
teiden kysyntä kasvaa tulevaisuudessa Aasiassa. Tämä
parantaa UPM:n kaltaisten yhtiöiden kilpailuasemaa.
Malassu sanoo, että ympäristöasiat ovat tärkeitä tietyille
asiakasryhmille. Tällaisia ovat esimerkiksi globaalit kopio-
konevalmistajat sekä Kiinassa lehtiä tai kirjoja painattavat
kansainväliset kustantajat.
– Heille olemme voineet osoittaa, että UPM:n ympäristö
investoinnit Kiinassa ovat olleet alusta lähtien samalla tasolla
kuin Euroopassa. Tämä onmeille iso etu suhteessa paikalli-
siin kiinalaisiin paperinvalmistajiin, Ali Malassu kertoo.
Huoli ympäristöstä heräsi Kiinassa
Malassu uskoo, että ympäristötietoisuus kasvaa vähitellen
kaikkialla Kiinassa. Kaupunkilaisten terveyttä uhkaava savu-
sumu, vesistöjä ja maatalousmaata pilaavat tehtaat sekä elin-
tarvikkeista löytyneet myrkyt ovat herättäneet myös viran-
omaiset.
– Tahtoa ympäristöasioiden parantamiseen on. Maa on
kuitenkin suuri. Kaikki Pekingissä päätetyt asiat eivät mene
läpi maakunnissa.
KIINAN BKT
13 390 mrd USD
(2013)
12 430 mrd USD
(2012)
11 540 mrd USD
(2011)
KIINAN OSUUS MAAILMAN BKT:STÄ
Ostovoimakorjattu bruttokansantuote Yhdysvaltain dollareissa
Lähde: CIA World Factbook
1990
1997
2004
2011
2018
0,15
0,10
0,05