1/2015
|
21
semmaksi. Uusilla valaistusratkaisuilla mittarikent-
tien sähkönkulutusta on onnistuttu vähentämään
merkittävästi.
Taukopaikka kulkijoille
Kotimaisuus kiinnostaa ketjun asiakkaita, mutta
Vehmala-Viksteninmukaan viime kädessä poltto-
nesteenmäärä auton tankissa, aseman sijainti tai
kanta-asiakkuudet ratkaisevat, mille asemalle autoi-
lijat pysähtyvät tankkaamaan.
- Ihmisten päätöksentekoa arjen tarpeissa ohjaa
pitkälti rationaalisuus, joten tietyn tuotteen tai
hinnan perässä ajaminen huoltoasemalta toiselle
on huomattavasti vähäisempää kuin ajatellaan. Kun
tankkauspaikka on kerran valittu, niinmielestäni
asiakkaiden on tärkeää tietää, että asemilla myytävät
tuotteet ovat parhaita mahdollisia, hän lisää.
- Lopulta ihmiset tarvitsevat enemmän taukoja
kuin autot. Moottoreiden kehitys on vähentänyt
polttoaineen kulutusta ja pidentänyt tankkausten
väliä. Samalla polttonesteidenmyyntivolyymit
pienenevät asemilla, mikä on yleinen trendi markki-
noilla.
Diesel vahvistaa asemaansa
Vehmala-Viksten ennustaa, että diesel-polttoaineet
säilyttävät asemansa vielä pitkään.
- Diesel on raskaan liikenteen käyttämä poltto-
neste, ja paljon ajavat suosivat myös dieselkäyttöisiä
henkilöautoja. Uskon, että diesel pysyy käytössä
pitkään. Varsinkin dieselin raaka-ainepohjan osalta
tapahtuumerkittävää kehitystä lähitulevaisuudessa.
- Nykyäänmaanteillä liikkuu yhä enemmän
autoja, jotka käyttävät muita kuin perinteisiä fossii-
lisia polttoaineita. Myös näiden autojen käyttäjille on
tarjottava palveluita ja vaihtoehtoisia polttoaineita,
hän lisää.
ABC:n jakeluverkostoon kuuluu kaikkiaan 437
asemaa, joista 136 on palveluasemia ja loput auto-
maattiasemia.
”Hankintayhtiömme
avulla pyrimme
parantamaan
polttonesteitämme
jatkuvasti, jotta ne
olisivat entistä
laadukkaampia ja
ympäristöystävällisempiä.”
Tiina Vehmala-Viksten