1/2016
|
53
1990 lähtien. Yhtiö omistaa nykyään
230 000 hehtaaria maata, josta on
viljelty noin 140 000 hehtaaria. Loput
on joko suojeltu tai onmuussa käytössä,
kuten karjalaitumina.
UPM:n puuviljelmien suunnittelu-
päällikkö
Ricardo Methol
vahvistaa,
että jalostustyön tavoitteena on plan-
taasien tuottavuuden ja puukuidun
laadun parantaminen.
”Kuidun on oltava mahdol-
lisimman tiheää, jotta
puunkäyttö voidaan
maksimoida selluntuo-
tannossa. Joillakin
viljelyalueilla sato
hehtaaria kohden on
jopa kaksinkertais-
tunut, mikä on erit-
täin hyvä tulos.”
Haasteena on pitää
kehitystä yllä myös tulevai-
suudessa, sillä esimerkiksi maapallon
lämpeneminen ja ilmastonmuutos
vaikuttavat merkittävästi kasvuolosuh-
teisiin.
”Viime vuosina joillakin alueilla
on satanut tavanomaista enemmän,
kun taas toisaalla on ollut normaalia
kuivempaa tai kylmempää.
Tehtävänämme on kehittää taimia,
jotka kykenevät sopeutumaan alati
muuttuviin olosuhteisiin.”
”Määrätietoinen tutkimus- ja kehi-
tystyö on ollut samalla osoitus yhtiön
pitkän aikavälin visiosta, tavoitteista ja
sitoutumisesta”, Methol lisää.
Ympäristö huomioon
UPMForestal Oriental on alusta
lähtien tarkasti arvioinut ja seurannut
viljelmien ympäristövaikutuksia
yhteistyössä tutkimuslaitosten, yliopis-
tojen ja ympäristöjärjestöjen kanssa.
”Pitkäaikaisen seurannan avulla
pystymme osoittamaan, että kyke-
nemme pitämään yllä laajoja plantaa-
sitoimintoja kestävällä tavalla”, Methol
vahvistaa.
Lisäksi UPMon rakentanut maahan
noin 6 000 hehtaarin kokoisen suoje-
lualueiden verkoston.
”Olemme luoneet uusia käytäntöjä
muunmuassa perustamalla luonnon-
suojelualueita omis-
tamillemme maille,
mikä on ollut harvi-
nainen toimintatapa
yksityisen sektorin
yrityksille Uruguayssa.
Myös ympäristöjär-
jestöt osallistuvat aktiivi-
sesti suojelualueidenmaankäytön
hallinnan suunnitteluun.”
Syksyllä 2013 UPMallekirjoitti
Uruguay Vida Silvestren kanssa
yhteistyösopimuksen, jonka
tavoitteena on luonnon
monimuotoisuuden säilyt-
täminen yhtiön omista-
milla maa-alueilla. Sopimus
onmaassa ensimmäinen
laatuaan.
Metholinmukaan yhtiön
tavoitteena onmaankäytön opti-
mointi niin suojeltavien alueiden
kuin istutusten osalta. ”Panostamme
edelleen vahvasti maankäytön suun-
nitteluun kartoittamalla niin istutet-
tavia kuin suojeltavia alueita yhteis-
työssä kumppaneidemme kanssa.”
Osaltaan vastuullisesta toiminnasta
kertovat plantaaseille myönnetyt
FSC- ja PEFC-sertifikaatit.
UPMonmyös aktiivisesti mukana
WWF:n Uuden sukupolven puuvil-
jelmät –hankkeessa, jonka tavoitteena
on edistää parhaita käytäntöjä tulevai-
suuden puuviljelmien suunnittelussa
ja hoidossa.
Hyvinvointia ja talouskasvua
Metsäteollisuus on luonut hyvin-
vointia tarjoamalla työpaikkoja ja
uusia mahdollisuuksia metsäteollisuu-
teen liittyvän yritystoiminnan kehittä-
miseksi maaseudulle.
”Metsäteollisuus on parantanut
etenkin naisten työmahdollisuuksia,
mikä onmaaseudulla ollut erittäin
harvinaista. Esimerkiksi taimitarhoilla
työskentelevistä 60 prosenttia on
naisia”, kertoo UPM:n säätiön toimin-
nanjohtaja
Magdalena Ibanez
.
UPMon työpaikkojen ja talous-
kasvun lisäksi luonut uusia mahdolli-
suuksia paikallisille yhteisöille juuri
säätiön toiminnan avulla. UPM:n
• YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö
FAO on myöntänyt UPM:lle tunnus-
tuksen esimerkillisestä metsänhoidosta
Uruguayssa.
• Tunnustusta varten paikallinen asian-
tuntijapaneeli arvioi muun muassa
metsätalouden sosiaalista ja taloudel-
lista vaikutusta sekä ympäristön moni-
muotoisuuden turvaamiseen, hallin-
toon ja tekniseen osaamiseen liittyviä
tekijöitä yhtiön tuotantoketjussa.
• Vastuullinen metsänhoito on yksi
UPM:n ympäristötavoitteista ja metsien
monimuotoisuus olennainen osa päivit-
täistä puunhankintaa.
• UPM toteuttaa metsien monimuotoi-
suusohjelmaansa Uruguayssa muun
muassa puuviljelmien Yatay-palmujen
suojeluohjelmalla sekä ruohikoissa
elävän Capuchino-linnun suojeluohjel-
malla.
TUNNUSTUSTA
ESIMERKILLISESTÄ
METSÄNHOIDOSTA
säätiö on perustettu
vuonna 2006, ja sen
tavoitteena tehdä etenkin
koulutukseen liittyvää
yhteistyötä paikallisten
yhteisöjen kanssa.
”Maaseudulla lapset saat-
tavat lopettaa koulunkäyntinsä
jo 12-vuotiaina, jolloin siirtyminen
työelämään ja koulutusta vaativiin
ammatteihin on vaikeaa. UPM:n
säätiön toiminnan avulla olemme
parantaneet lastenmahdollisuuksia
jatkaa koulunkäyntiä ja samalla
parantaneet työnäkymiä tulevaisuu-
dessa”, hän lisää.
Säätiö on tehnyt yhteistyötä tähän
mennessä 96 yhteisön kanssa, ja
projekteista on hyötynyt yli 300 000
henkilöä.
Ricardo Methol
Magdalena Ibanez
>>