UPM Vuosikertomus 2016
UPM Vuosikertomus 2016
44
45
Lyhyesti
Strategia
Liiketoiminnot
Hallinnointi
Tilinpäätös
SISÄLTÖ
Sidosryhmät
ENNAKOIVA HAVANNOINTI EHKÄISEE
ONNETTOMUUKSIA
Uusi globaali One Safety -toimintamalli ja raportointityö
kalu otettiin onnistuneesti käyttöön useimmissa UPM:n
toimipaikoissa vuonna 2016. Uudistuksen tavoitteena on
yhtenäistää UPM:n turvallisuus- ja ympäristötoimintaa ja
lisätä sitoutumista turvalliseen ja kestävää kehitystä tuke-
vaan työkulttuuriin.
Ennakoiva havainnointi on tutkimusten mukaan paras tapa
ehkäistä ja vähentää onnettomuuksia. Uuden toimintamallin
avulla UPM haluaa kannustaa työntekijöitä kiinnittämään
huomiota työympäristöönsä, kirjaamaan mahdollisia poik-
keamia sekä raportoimaan vaaratilanteista järjestelmässä.
Työkalun tärkeimmät ominaisuudet ovat havaintojen, läheltä
piti -tilanteiden ja tapaturmien kirjaaminen, tapaturmatut-
kinnan ja korjaavien toimien hallinta, riskiarviointien teke-
minen ja luotettava raportointi. Ennakoivaan havainnointiin
kannustetaan myös säännöllisesti toteutettavilla työturvalli-
suuskävelyillä.
UPM:n tiloissa työskentelevät ulkopuoliset urakoitsijat ja
toimittajat voivat myös kirjata havaintojaan järjestelmään.
Työkalun avulla UPM voi myös kirjata urakoitsijoiden
TRIF-tiedot ja seurata niitä. Myös työlupiin sekä tehtävien
suorittamiseen liittyvät riskiarvioinnit ovat järjestelmässä
mukana. Työkalun ansiosta myös ympäristöriskeihin liittyvät
havainnot ovat kasvaneet.
Lue lisää:
www.upm.fi/vastuullisuusUPM:n turvallisuustyö jatkuu edelleen
Turvallisuustoiminta perustuu jatkossakin Työturvallisuuden ryhtiliike 2012–
2014 -hankkeen osana käyttöön otettuun hallintajärjestelmään. Turvallisuutta
edistetään systemaattisesti auditoinneilla ja raportoinnilla sekä tukemalla ennal-
taehkäisevää ja sitouttavaa turvallisuuskulttuuria. Positiivinen kehitys näkyi
myös vuosittaisen henkilöstökyselyn (EES) tuloksissa, jossa tulos parani yhden
prosenttiyksikön edellisvuodesta.
Kaikki UPM:n 13 turvallisuusstandardia päivitettiin vuonna 2016. Standar
deilla asetetaan UPM:n kaikkia työntekijöitä sekä UPM:n tiloissa tai UPM:n
valvonnan alla toimivia urakoitsijoita koskevat turvallisuuden vähimmäisvaati-
mukset.
Turvallisuusauditointeja tehtiin UPM:n kaikkien liiketoiminta-alueiden
tuotantolaitoksissa. Auditointien avulla yksiköiden toimintaa arvioidaan sovit-
tujen työterveys- ja -turvallisuuskriteerien perusteella (UPM:n turvallisuus
standardit, ohjeet ja lainsäädäntö). Auditointien tuloksia vertaamalla voidaan
nähdä, että useimmat yksiköt ovat onnistuneet parantamaan turvallisuuttaan.
One Safety – UPM:n maailmanlaajuinen turvallisuustyökalu
UPM:n työntekijöitä ja urakoitsijoita rohkaistaan tekemään ilmoitus kaikista
läheltä piti -tilanteista niiden vakavuudesta riippumatta. Vuonna 2016 UPM otti
käyttöön kaikille työntekijöilleen ja urakoitsijoilleen tarkoitetun globaalin One
Safety -toimintamallin ja raportointityökalun. One Safety kattaa ympäristön,
työterveyden ja -turvallisuuden, tuote- ja prosessiturvallisuuden sekä toimi
paikkojen fyysisen turvallisuuden. (Lue lisää oikealla.)
Neljännesvuosittaiset terveysteemat
UPM tukee henkilöstönsä hyvinvointia tekemällä läheistä yhteistyötä työnteki
jöiden ja ulkoisten työterveysorganisaatioiden kanssa.
Kaikki UPM:n työntekijät Suomessa ja Saksassa ovat edustettuina paikallisen
lainsäädännön edellyttämissä työsuojelutoimikunnissa, joihin kuuluu sekä
työnantajan että henkilöstön edustajia. Toimikunnat edustavat kaikkia paikal-
lisia työntekijöitä, ja niiden tarkoitus on seurata ja edistää toimipaikan työter-
veys- ja -turvallisuusoloja ja -ohjelmia.
UPM jatkoi neljännesvuosittain vaihtuvia terveysteemoja tavoitteena tukea
henkilöstön terveyttä, elämänlaatua ja toimintakykyä. Vuoden 2016 teemat
liittyivät hyvään uneen, painoon ja ravintoon sekä päihteisiin (esim. alkoholi ja
tupakka). Yksi teema käsitteli myös vapaa-ajan tapaturmien välttämistä esimer-
kiksi kodin turvallisilla toimintatavoilla ja kesä- ja talviurheiluharrastusten
turvallisuudella.
UPM:n toimipisteissä ja liiketoiminnoissa käynnistettiin erilaisia terveyteen
ja hyvinvointiin liittyviä hankkeita, joiden tulokset ovat olleet hyviä. Suomen
vaneritehtailla onnistuttiin puolittamaan työntekijöiden vapaa-ajan tapaturmat
kampanjan avulla.
Vuonna 2014 alkanut terveys- ja hyvinvointivalmennus jatkui Suomessa eri
liiketoiminnoissa ja toimipaikoissa. UPMpyrkii edistämään työterveyttä seuraa-
malla vuosittain työntekijöidensä hyvinvointia erilaisilla mittareilla. Niitä ovat
mm. vuosittainen henkilöstökysely (EES), turvallisuutta ja poissaoloja kuvaavien
indikaattorien seuranta sekä kansallisen lainsäädännön vaatimuksia noudattavat
työterveystarkastukset.
UPM:n työntekijöillä ei esiinny työstä johtuvaa korkeaa sairastavuutta tai
sairastumisriskiä. UPM analysoi ja hallitsee terveellisiin työympäristöihin liitty-
viä mahdollisuuksia ja uhkia. Lähes kaikissa tuotantolaitoksissa on olemassa riski
sairastua työperäiseen sairauteen, vaikka käytössä olisi asianmukainen henkilö-
suojaus. Työntekijät voivat altistua melulle, joka voi aiheuttaa kuulovaurion, tai
pölylle tai kemikaaleille, jotka voivat aiheuttaa työperäistä ihottumaa tai astmaa.
UPMpyrkii vähentämään terveyshaittoja käyttämällä standardoituja menettely-
tapoja, kuten riskiarviointi, henkilösuojaus ja kemikaaliturvallisuus. Myös työ
ympäristöä arvioidaan työpaikkaselvityksillä. Suurin osa UPM:n työntekijöistä
työskentelee alueilla, joilla HIV-/AIDS-, malaria ja tuberkuloositartun-
nan riski on vähäinen tai olematon. Kriittisille alueille matkustaville työnteki-
jöille on saatavilla ohjeita ja tukea.
Vuonna 2016 UPM:n tapaturmataajuus eli poissaoloon johtaneiden työtapa
turmien määrä miljoonaa työtuntia kohden (Lost Time Accident Frequency,
LTAF) oli 3,7 (3,9). Myös TRIF-luku (Total Recordable Injury Frequency eli
tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohden) parani vuonna 2016 ja oli 9,3
(10,6). TRIF ottaa huomioon poissaoloon johtaneiden tapaturmien lisäksi myös
ne työtapaturmat, jotka vaativat korvaavaa työtä tai lääkärin hoitoa. Myös UPM:n
ulkopuolisen työvoiman työturvallisuus parani. Yhtiön urakoitsijoille sattui
viime vuonna 76 (92) poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Tunnusluvut ovat
osoitus positiivisesta turvallisuuskehityksestä.
Valitettavasti vuonna 2016 sattui kaksi kuolemaan johtanutta tapaturmaa:
yksi UPM:n työntekijälle paperitehtaalla Suomessa ja toinen UPM:n urakoitsi
jalle metsätöissä Uruguayssa. Näiden tapaturmien syyt on selvitetty juurisyy
analyysin avulla, jotta vakavilta tapaturmilta vältyttäisiin jatkossa. Jatkuva
tavoitteemme on ehkäistä kaikki tapaturmat.
UPMpalkitsee hyvät turvallisuustulokset konsernin työturvallisuus
palkinnoilla. Vuonna 2016 työturvallisuuspalkinto myönnettiin UPMFray
Bentosin sellutehtaalle turvallisuuskulttuurin merkittävästä paranemisesta.
UPM juhlisti huhtikuussa neljättä työturvallisuusviikkoaan kansainvälisen
työjärjestön (ILO) järjestämän kansainvälisen työturvallisuuspäivän yhteydessä.
Turvallisuus on olennainen osa UPM:n
toimintaa ja liiketoimintajärjestelmää.
Kaikkia UPM:n työntekijöitä, vierailijoita
ja urakoitsijoita koskevat UPM:n tiloissa
samat turvallisuusvaatimukset.
Työturvallisuuden
jatkuvaa
parantamista
13 14 15 16
UPM Energy
UPM Raflatac
UPM Specialty Papers
UPM Paper ENA
UPM Plywood
UPM Biorefining
5
4
3
2
1
0
Sairaudesta ja työpaikkatapaturmista
johtuvat poissaolot, UPM:n työvoima
% poissaolotunnit/teoreettinen
säännöllinen työaika
■
Työtapaturma
■
Sairauspoissaolot
13 14 15 16
UPM Energy
UPM Raflatac
UPM Specialty Papers
UPM Paper ENA
UPM Plywood
UPM Biorefining
20
15
10
5
0
TRIF-luku ja tapaturmataajuus,
UPM:n työvoima
■
TRIF-luku*
)
■
Tapaturmataajuus**
)
*
)
Tapaturmien määrä/milj. työtuntia
**
)
Poissaoloon johtaneet työtapaturmat/
milj. työtuntia
One Safety -työkalun kattavuus
75 %
UPM:n työntekijöistä
Vuonna 2016 raportoitiin yhteensä
44 000
työturvallisuuteen liittyvää läheltä
piti -tilannetta ja turvallisuushavaintoa.
38 400
turvallisuuskävelyä ja -keskustelua
Oman henklöstön
ja urakoitsijoiden
tapaturmataajuus
3,7 6,2
TAVOITTEET
2030