Previous Page  48-49 / 158 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 48-49 / 158 Next Page
Page Background

UPM Vuosikertomus 2015

UPM Vuosikertomus 2015

45

sisältö

46

UPM edistää lukemista

Uruguayn Paysandússa sijaitsevan Quebrachon kahden kyläkoulun

oppilaat ja opettajat ottivat UPM:n säätiön kirjalahjoitukset iloisina

vastaan.

”Pyrimme kehittämään koululaisten lukutottumuksia uudella tavalla

mutta samalla myös lisäämään heidän perheenjäsentensä kiinnos-

tusta lukemiseen ja koulunkäyntiin. Ajatuksena on kiertää naapurus-

toa ja viettää aikaa lasten ja heidän perheidensä kanssa lukemalla

ja lainaamalla kirjoja”, kertoo Rosario Maldonado, joka toimii rehto-

rina toisessa projektissa mukana olevista kouluista.

”UPM:n säätiön avulla uusimme kirjaston valikoiman ja saimme noin

170 uutta kirjaa toivomuslistaltamme. Lapset tulivat iloisiksi, sillä he

pitävät tarinoista ja uusista tietosanakirjoista kovasti. Myös heidän

vanhempansa ovat erittäin tyytyväisiä kokeiluun.”

UPM tukee pakolaislasten lukutaidon kartuttamista Saksassa Stiftung

Lesen -säätiön myötävaikutuksella. Lukeminen on olennaista ihmisen

kehitykselle ja edellytys täysipainoiselle osallistumiselle nykypäivän

mediavetoisessa ja kulttuurisesti monimuotoisessa yhteiskunnassa.

Lue lisää:

www.upm.fi/vastuullisuus

lyhyesti

STRATEGia

liiketoiminnot

Sidosryhmät

hallinnointi

tilinpäätös

sekä kotimaista että kansainvälistä julkisuutta.

Suomen ja Ruotsin valtionpäämiesten vierailu

laitoksella oli julkinen tunnustus tehdylle

työlle ja rohkealle uudistumiselle.

Uusi avaus oli myös pääyhteistyökumppa-

nuus Slush-tapahtumassa Helsingissä. Slush

on maailman johtava kasvuyritystapahtuma,

jossa startup- ja teknologiayritykset kohtaavat.

Tapahtumassa UPM etsi kumppaneita kierto-

talouteen perustuvien ratkaisujen ja asiakasys-

tävällisten digitaalisten ratkaisujen kehittämi-

sessä sekä ydinpatentteihin kuulumattomien

patenttiensa ja teollisen internetin hyödyntä-

misessä.

WWF Suomen kanssa jatkettiin yhteistyötä

kestävän metsätalouden ja puupohjaisten

nestemäisten biopolttoaineiden kestävyyden

edistämiseksi.

Sponsorointi tuki yhtiön strategiaa

UPM valitsee sponsoroinnin kohteiksi hank-

keita, jotka suuntaavat tulevaisuuteen, tukevat

innovaatioita tai paikallisyhteisöjen elinvoi-

maisuutta ja kunnioittavat kestävän kehityk-

sen periaatteita. Yhtiön sponsorointia ja lahjoi-

tuksia koskevat ohjeet ovat käytössä kaikissa

liiketoiminnoissa. UPM ei tue taloudellisesti

poliittisia puolueita tai ehdokkaita.

UPM solmi Uruguayn teknisen yliopiston

(UTEC) kanssa merkittävän sponsorointisopi-

muksen alueellisen teknisen koulutuksen

mahdollistamiseksi Fray Bentosissa. Tavoit-

teena on edistää koulutusta erityisesti mekat-

roniikan, uusiutuvan energian sekä kuljetuk-

sen ja logistiikan aloilla. Investointi

koulutukseen luo uusia kehitysmahdollisuuk-

sia ja vahvistaa Uruguayn metsäteollisuuden

kilpailukykyä ja osaajapohjaa tulevaisuudessa.

Toinen merkittävä yhteistyösopimus

solmittiin Suomen Partiolaisten kanssa.

Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten

metsäsuhdetta innostamalla heitä tutustu-

maan metsään ja sen mahdollisuuksiin

uudesta näkökulmasta ja käyttäen innovatiivi-

sia mobiilisovelluksia.

Yhtiön paikallisten sponsorointikohteiden

painopiste oli tehdaspaikkakuntien elinvoi-

maisuuden tukemisessa. UPM käytti paikalli-

siin sponsorointihankkeisiin ja lahjoituksiin

noin 3,6 miljoonaa euroa vuonna 2015. Kau-

pallisiin sponsorointihankkeisiin käytettiin

noin 800 000 euroa.

UPM:n tuki uruguaylaiselle UPM Säätiölle

jatkui 367 000 eurolla. Säätiö tukee ja kannus-

taa koulutus-, yrittäjyys- ja työllistämistoimin-

taa sekä terveitä elintapoja ja virkistystoimin-

taa paikallisyhteisöissä Uruguayn maaseudulla.

Yleishyödyllisiin tarkoituksiin yhtiö lah-

joitti 60 000 euroa, muun muassa saksalaiselle

Stiftung Lesenille pakolaislasten lukutaidon

kartuttamiseen Saksassa.

Jatkuvaa kehitystä

korjaavilla toimenpiteillä

Mikäli sidosryhmillä on huolenaiheita tai

epäily Toimintaohjeen vastaisesta toiminnasta,

UPM kannustaa ottamaan yhteyttä sidosryh-

mäorganisaatioon tai käyttämään yhtiön

internetsivulla olevaa Raportoi väärinkäytök-

sestä -kanavaa (Report Misconduct). Kanavaa

voi käyttää luottamuksellisesti ja nimettö-

mänä. Yhtiöllä on käytössään sisäiset menette-

lyt mahdollisten rikkomusten selvittämiseksi.

UPM ei hyväksy UPM:n Toimintaohjeen

(Code of Conduct) rikkomista. Henkilöstö voi

kysyä neuvoa nimetyiltä yhteyshenkilöiltä tai

ilmoittaa huolenaiheensa nimettömänä Raportoi

väärinkäytöksestä –kanavassa. Ilmoitukset käsi-

tellään huolellisesti ja UPM ryhtyy tarvittaessa

asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin.

Vuonna 2015 UPM vastaanotti noin 210 kyse-

lyä ja huolenaihetta sidosryhmiltä. Huolenaiheet

liittyivät pääasiassa ympäristöön, metsäkysymyk-

siin ja luonnon monimuotoisuuteen. Raportoi

väärinkäytöksestä -kanavan kautta raportoitiin

12 tapausta. Nämä ilmoitukset liittyivät epäiltyi-

hin väärinkäytöksiin ja ohjeiden vastaiseen

toimintaan sekä toimintatapoihin henkilöstöky-

symyksissä. Viisi tapausta liittyi syrjintään, mutta

yhdellekään ei löydetty perusteluja. Yksikään

tapauksista ei liittynyt paikallisyhteisöihin,

ympäristöön, ihmisoikeuksien rikkomuksiin,

korruptioon tai työoloihin. Joihinkin tapauksiin

liittyi rikkomuksia, ja ne johtivat sanktioihin,

kuten varoituksiin tai työsuhteiden lopettami-

siin.

UPM:n Biofore-strategia on yhtiön sidosryhmäyhteistyön

perusta. Keskeiset painopistealueet ja toimenpiteet vaihtelevat

alueittain ja sidosryhmien tarpeiden mukaan. Oheisessa

kuvassa on lisätietoja toiminnastamme vuonna 2015.

Upm:n sidosryhmätyön painopistealueet

Paikallis-

yhteisöt

Tiedotus­

välineet

Asiakkaat

Sijoittajat

Kansalais­

järjestöt

Viranomaiset

ja päättäjät

Henkilöstö

Toimittajat

1

Tulevaisuuteen suuntautunut, luotettava kumppani, läpinä-

kyvät toimittajavaatimukset ja -odotukset

2

Hyvä hallinnointi, yhteistyöhankkeet ja vastuullisen hankin-

nan käytännöt

3

Tehokkuus, kustannusjohtajuus, innovointikyky, toimittaja­

vaatimusten noudattaminen ja jatkuva kehittäminen

1

Omistaja-arvo

2

Selkeä ja luotettava tiedotta­

minen ja viestintä, sijoittaja­

tapaamiset ja -tapahtumat

3

Houkutteleva sijoituskohde

1

Luotettava kumppani, palvelutarjonta,

tuoteturvallisuus ja -laatu, tuoteselosteet ja

ympäristömerkit, toimitusketjun suorituskyky

2

Yhteistyö, asiakastyytyväisyyskyselyt,

parhaiden käytäntöjen jakaminen, vahvempi asia-

kaslähtöisyys

3

Liiketoiminnan yhteinen menestys sekä Biofore-

mahdollisuudet

1

Erinomainen suorituskyky ympäristö-

ja sosiaalisen vastuun kysymyksissä

2

Vuoropuhelu, läpinäkyvyys ja yhteistyö

erityisesti ilmastoon liittyvissä kysymyk-

sissä

3

Odotusten ymmärtäminen suoritus­

kyvyn kehittämiseksi, kumppanuudet

1

Turvallinen ja kannus-

tava työympäristö

2

Turvallisuuskulttuurin

ja johtamistaitojen jatkuva

kehittäminen

3

Henkilöstön sitoutuminen

1

Sääntelyä koskevien vaati-

musten täyttäminen, työlli-

syys ja kilpailukyky

2

Verkosto tavoitteena var-

mistaa, että UPM:n näke-

mykset tulevat kuulluiksi

3

Kilpailukyvyn ja reilun toi-

mintaympäristön varmista-

minen

1

Sidosryhmien tärkeimmät huolenaiheet ja odotukset

2

Pääasialliset yhteistyömuodot

3

UPM:n tavoite

1

Luotettava, turvallinen naapuri, työllistämismah­

dollisuudet, vuoropuhelu paikalliskysymyksissä

2

Avoimet ovet, sidosryhmävierailut, sponsorointi

ja paikallishankkeet

3

Hyväksyttävyys ja hyvä yhteistyö

1

Mielenkiintoisen sisällön julkaiseminen

2

Proaktiivinen yhteistyö tiedotus­

välineiden kanssa

3

UPM:n viestit osaksi sisältöä

Lue lisää Toimintaohjeen uudistamisesta

(s. 10), olennaisuusarvioinnista (s. 11) ja

ilmastotyöstä (s.59). Konkreettisia esi­

merkkejä UPM:n sidosryhmäyhteistyöstä

löytyy tämän raportin sivuilta.